Verenimijäihmissusien historiaa ja sääntöjä yms.

Johdanto
Verenimijäihmissudet ovat normaali ihmissusia pienempiä, ehkä suunnilleen Kääpiökasvuisen ihmisen kokoisia, mutta rumiinrakenteeltaan erilaisia. He eivät perjaatteessa kestä auringonvaloa, mutta he ovat kehittäneet auringolta suojaavan takin ulkonakäyntejä varten ja he tarvitsevat päiväsaikaan aurinkolasit joista verenimijän aika usein pienen koon lisäksi tunnistaakin aurinkolasit otsalla on se sitten missä tahansa. Jos he joutuvat suojaamattomina aurinkoon he saattavat sokeutua jopa lopullisesti elleivät saa nopeasti hoitoa.
Hampaat ovat piilossa paitsi silloin kun verenhimo iskee. Silloin silmät muuttuu punertaviks ja hampaat tulee esiin.
He elävät tuhansia vuosia ja voivat kuolla ja syntyä uudelleen niin kauan kun heidät synnyttänyt henkilö on elossa tai sitten syntyä uudelleen ihan uudessa hahmossa ja saattavat jossain vaiheessa elämässään muistaa entisen elämänsä.
Ihmissuhteet/pennut/penis/seksi
Verenimijäihmissusimiehistä suurin osa on joko biseksuaaleja tai homoseksuaaleja. Harva heistä oikeastaan on pelkästään heteroja ja varmaankin siksi heistä jokaisella on kohtu. He voivat siis saada pentuja siinä missä ihmissusi verenihmijäihmissusinaisetkin vain sillä erotuksella, että kaksoset on isoin määrä verenimjäihmissusimiehillä. Verenimijäihmissusiaiset voivat saada 8:n pentua. Kummatkin synnyttävät suden hahmossa.
Verenimijäimissusityttöjä syntyy vähemmän kuin erenimijäihmissusipoikia, siks verenimijäihmissusitytöt ovat erittäin toivottuja.
Kun verenimijäihmissusi miehet saa pennun pennun kantaja on sen pater (latinaa tarkoittaa isä) ja siittäjää nimitetään isäksi
Verenimijähmissuden kasvun ja kehityksen nopeus riippuu paljolti siitä kuinka paljon he ovat raskausaikana suden hahmossa. He tekevät sen yleensä fifti fifti, että pennut saisivat yhtä paljon suden kuin verenimijänkin vaistoja. Pennut kasvavat vauvasta noin neljä viisi vuotiaiksi parissa vuodessa. Kävelevät jo parikuisina. Täysi-ikäisen kokoisia heistä tulee siinä kymmenen korvilla ja siitä eteenpäin heidän vanhenemisensa hidastuu. He voivat olla 500-vuotiainakin vielä aika nuoren näköisiä.
Verenimijäihmissusimiehillä on pienestä pitäen yhteys penikseensä. He pystyvät kommunikoimaan sen kanssa ja suhde on henkisesti erittäin läheinen. Penis on kuin toinen henkilö ja vaikuttaa aika paljon verenimijöihmissuteen. Rakastellessa verenimijäihmissusi ei ysty laukeemaan kun vasta kun toinenkin osapuoli laukee paitsi jos toinen osapuoli panee anaaliin. Silloin he voivat saada monta orgasmia. Sattuneesta syystä he rakastavat anaaliseksiä.
Mielenyhteys
Sekä verenimijäihmissusilla että ihmissusilla on kyky luoda yhteys toiseen mielen kautta. Joko hetken kestävän, tai sitten pidempiaikaisen jonka voi katkaista milloin haluaa.
Rakastellessa he luovat aina yhteyden ja siinä samalla tuntevat miten hyvää tekevät toiselle ja miten hyvää oma mielihyvä tekee toiselle. Se helpottaa myös muutenkin koko toimintaa yleensäkin, kun pystyy tieämään mitä toinen ajattelee ja tuntee sillä hetkellä.
Rakastuneilla pareilla aika usein tulee luotua ikuinen yhteys, jota ei voi kivutta katkaista. Heidän on vaikea olla erossa ja silloin ku he joutuvat olemaan ja pääsevät takaisin lähelle toisiaan he yhdistävät mielensä muutamiksi minuuteiksi korjatakseen säröt toistensa mielissä.
(jatkuu myöhemmin)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti