Johdanto
Minun ihmissuteni eivät ole sellaisia kuin ihmissudet yleensä mielletään.
He syntyvät susina, mutta voivat pennusta lähtien muuttua ihmishahmoon silloin kun heistä itsestään siltä tuntuu.
-Olen ottanut siihen vaikutteita David Eddingsin fantasia eepoksista Belgarionin- ja Mallorean tarut. Mistä tulee esimerkiksi Miksun paterin nimi Riva ja heidän muuntautumisensa suden hahmoon tapahtuu samalla lailla kirjan ihmissusien mielessä kuin noissa eepoksissa ja heidän ikänsäkin tulee kyseisestä kirjasta, muuten ihan omaani-
He elävät tuhansia vuosia ja voivat kuolla ja syntyä uudelleen niin kauan kun heidät synnyttänyt henkilö on elossa.
Ihmissuhteet/pennut
Ihmissusimiehistä suurin osa on joko biseksuaaleja tai homoseksuaaleja. Harva heistä oikeastaan on pelkästään heteroja ja varmaankin siksi heistä jokaisella on kohtu. He voivat siis saada pentuja siinä missä ihmissusi naisetkin vain sillä erotuksella, että kaksoset on isoin määrä miehillä. Naiset voivat saada 8:n pentua. Kummatkin synnyttävät suden hahmossa.
Kun ihmissusi miehet saa pennun pennun kantaja on sen pater (latinaa tarkoittaa isä) ja siittäjää nimitetään isäksi
Ihmissuden kasvun ja kehityksen nopeus riippuu paljolti siitä kuinka paljon he ovat raskausaikana suden hahmossa. He tekevät sen yleensä fifti fifti, että pennut saisivat yhtä paljon suden kuin ihmisenkin vaistoja. Pennut kasvavat vauvasta noin neljä viisi vuotiaiksi parissa vuodessa. Kävelevät jo parikuisina. Täysi-ikäisen kokoisia heistä tulee siinä viidentoista korvilla ja siitä eteenpäin heidän vanhenemisensa hidastuu. He voivat olla 500-vuotiainakin vielä aika nuoren näköisiä.
(jatkuu myöhemmin)
Mielenyhteys
Sekä verenimijäihmissusilla että ihmissusilla on kyky luoda yhteys toiseen mielen kautta. Joko hetken kestävän, tai sitten pidempiaikaisen jonka voi katkaista milloin haluaa.
Rakastellessa he luovat aina yhteyden ja siinä samalla tuntevat miten hyvää tekevät toiselle ja miten hyvää oma mielihyvä tekee toiselle. Se helpottaa myös muutenkin koko toimintaa yleensäkin, kun pystyy tieämään mitä toinen ajattelee ja tuntee sillä hetkellä.
Rakastuneilla pareilla aika usein tulee luotua ikuinen yhteys, jota ei voi kivutta katkaista. Heidän on vaikea olla erossa ja silloin ku he joutuvat olemaan ja pääsevät takaisin lähelle toisiaan he yhdistävät mielensä muutamiksi minuuteiksi korjatakseen säröt toistensa mielissä.
Vähän samankaltainen yhteys on Daimonilla ja henkilöllä joka jostain syystä tarvitsee suojelua. Daimoni tottelee suojeltavaansa kaikessa ja kaikkialla, mutta yleensä suojeltava ei komentele daimoniaan muuten kuin vakavissa tilnteissa. Daimoni vahtii koko ajan suojattinsa tekemisiä mielensä perukoilla ja omia asioitaan hän voi ajatella vain silloin kun suojatti nukkuu varmasti turvallisessa paikassa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti